Näin minua siis tervehdittiin tänä aamuna, kun astuin sisään röntgenhuoneeseen. Juu-u, onhan se omanlaisensa "studio" sekin. :D Röntgenhoitaja oli muutenkin aikas hyvällä päällä: kehui rusketusta hyväksi kuvausta varten ja kyseli, mistä päin tulee niin erikoinen nimi, mikä mulla on.Lopulta saatiin kuviin ikuistettua se "sisäinen jalan kauneus." :P
Kuvista näkyi, että luutuminen on onnistunut oikein hyvin, mutta on vielä sen verran "pehmoinen" tuo jalka, että kävelyä pitäisi harjoitella. Lääkärin mukaan kävelen liikaa jalan ulkosyrjällä (mitä olen tehnyt ihan sen takia, etten joutuisi liikaa taittamaan ukkovarvasta, jotta se saisi parantua rauhassa). Mutta ei kait tässä. Hyvä juttu tässä on kuitenkin se, että nyt on lupa kävellä ja liikkua KUNNOLLA.
Lääkäri kirjoitti pari paperia, joista toisella saan hankittua kenkään tukea antavan lärpäkkeen, ja toisella pääsen fysioterapeutilla (huomenna menen heti!). Uudemman kerran menen näyttämään jalkaa parin kuukauden päästä.
Täytyy kyllä myöntää, että on tämä aika pitkäkestoista touhua.... mutta toivon mukaan tämä koko urakka on vaivan väärti ja että saan hyvät tassut!
P.S. Kävin juuri ensimmäisellä pienellä lenkillä (n. 10 min) totuttelemassa kävelyyn. Ihan mielettömän hienoa!