Haluan laulaa laulaa LAULAA!

Jotkut saattoivatkin huomata eilen, että minulla oli hyvä päivä, ja sitähän se oli!

Se alkoi jo iltapäivästä, kun postimies toi minulle lähetyksen. Äiti oli lähettänyt taas paketin täynnä kaikkea kivaa. Elovenan valmispuuroja on ollut kova ikävä. :) Ja Kodin Kuvalehtiä! Voi juku, nyt pitäis taas osata lukea maltillisesti, ettei taas käy niin, että saan viisi kappaletta lehtiä luettua kokonaisuudessaan vain parissa päivässä.

Se eilisen toinen kohokohta oli elämäni ekat laulutunnit Suomen rajojen ulkopuolella. Täytyy kyllä myöntää: jännitti ihan SIKANA. Ruu tarjoutui kyyditsemään minut koululle, ja napattiin kyytiin matkan varrelta Daphne, joka on myös yksi laulukisan voittajista ja jonka kanssa olen täällä sittemmin ystävystynyt. Yhdessä hänen kanssaan odotettiin muiden laulajien saapumista ja itse tunnin alkamista.

Kaikista eniten varmaan jännitti, millaiset opettajat meillä tulee olemaan. Ja ihan turhaan! Ensimmäisellä kerralla meillä oli nuori naisopettaja (jonka nimeä en kuollaksenikaan juuri nyt muista :S), joka osasi onnekseni englantia (en nyt sattumoisin osaa oikein kertoa hollanniksi sitä, miten hengitys vaikuttaa pallean liikkumiseen tai että kuinka äänihuulet toimivat :D). Kerroin kyllä opettajalle, että pystyn jo suht sujuvasti seuraamaan toisten keskustelua hollanniksi, ja että kysyn kyllä, jos jokin asia jää epäselväksi. Kyseinen opettaja myös innostui keskustelemaan Nightwishistä, kun kävimme läpi jokaisen laulajan musiikkimieltymyksiä. Hän halusi jopa tietää, mitä mieltä olen nykyisestä tuuraajasta Floor Janssenista (hän kun sattuu olemaan hollantilainen :D) ja että mitä mieltä olen edellisistä laulajista. Minulle jäi tosi lämmin mieli, ei olisi voinut tunti paremmin alkaa!

Ensimmäisen laulutunnin aikana käytiin asioita, jotka eivät varsinaisesti olleet mitenkään uusia minulle, mutta olivat ne silti hyvä käydä uudelleen läpi, kuten hengitystekniikka ja rento leuka. Vatsan ja rennon leuan yhteys oli kuitenkin sellainen, mikä oli täysin jäänyt unohduksiin. Nyt kun vielä oppisi nämä kaikki asiat niin, että tulisi tehtyä ne luonnollisesti ilman liikayrittämistä...

Saatiin muuten jo kotiläksyäkin. Ensi kerralle pitäisi valita "powerballadi"... (toisin sanoen siis balladin tyyppinen laulu, joka alkaa kevyesti, mutta laulun edetessä sen voima ja energisyys kasvaa ja kasvaa). Voi apuva... Aivot lyö taas ihan tyhjää. D:

Mutta tyhjistä aivoista huolimatta, pääsin laulamaan!! 

Ensi vuonna jalkapuoli

Kävin tänään juttelemassa ortopedin kanssa vaivaisenluistani. Oli kokonaisuudesaan tosi mielenkiintoinen tapaaminen, vaikka täytyy myöntää, että jännitin. Ihan

Ihan huippu juttu oli itse ortopedi: Erittäin miellyttävä mies, helposti lähestyttävä. Ensimmäisenä hän kyseli ihan yleisjuttuja, kuten Hollantiin muuton syytä ja että mitä teen työkseni tai teenkö muita juttuja. Kun kerroin olevani Suomesta, tämä ortopedi totesi, että hänellä oli aikanaan suomalainen tyttöystävä ja että hän osaa kaksi suomenkielistä sanaa: se v-alkuinen sana (yllätys??) ja "postipankki". Mietin vaan jälkikäteen, että tämä on taitanut tapahtua aikamoinen tovi sitten. Milloin postipankki oli viimeksi olemassa?  :D

Mutta joo, sitten päästiin itse asiaan! Aluksi oli luonnollisesti muutama seisomis- ja istumistesti jalkapohjat kunnolla lattiassa, mutta mielenkiintoisin oli testi, jossa ortopedi piteli sormiaan jalkateräni alla, juuri vaivaisenluun tienoilla, ja käski minun painaa kunnolla jalkapohjaa lattiaa vasten. En aluksi ymmärtänyt testin syytä. Olin ihan varma, että murskaisin kaverin sormet jalallani!

Tai no, olisin ehkä murskannut, jos minulla olisi normaalit jalat.

Uskoin aina, että vaivaisenluuni itsessään on syypää jalkani kramppeihin. Oikea syypää onkin tarsometatarsaalin ja tarson välinen nivel. (Röntgenkuva ei ole omasta jalastani, mutta kuvan nuoli osoittaa samaa ongelmakohtaa.) Tämä nivel on hyvin löysä, minkä takia en voinut murskata ortopedin sormia, koska kyseinen kohta jalkaterästäni jousti juuri sormien kohdalla. Tämän joustavan osan takia en edes kävele normaalisti, vaan kävelytyylini on "ryömivä".

En edes ehtinyt kysyä, mitä hoitovaihtoehtoja minulla olisi, vaan ortopedi alkoi puhua saman tien leikkauksesta, sen jälkeisestä toipumisajasta (6 viikkoa tosi varovaisesti, turvotusta tod. näk. vuoden(!) verran), erikoiskengistä.... oho. Leikkauksen mahdollisuutta ei edes kyseenalaistettu. Alustavasti sovittiin, että leikkauspäivä olisi ensi vuonna maaliskuun loppupuolella, jota ennen on vielä erikseen tapaaminen helmikuussa, jolloin minulle kerrotaan tarkemmin, kuinka koko homma tehdään.

Yhtäältä on tosi siistiä, että pääsen mahdollisesti eroon vaiv-, tai siis, tarsometatarsaalin ja tarson välisen nivelen aiheuttamasta ongelmasta. Toisaalta taas, täytyy myöntää... nyt jännittää ihan pirusti.

Ei jaksa ymmärtää

Niin lähellä.... mutta siltikin niin *piip* kaukana....

Mulla olisi yhden ainoan kappaleen kotiläksyt vielä lähetettävinä, minkä touhussa on mennyt jo parisen viikkoa.

Aikaa on vienyt mm. se, että odotin vastausta siihen, pitääkö minun lähettää kyseiset tehtävät kasetilla vaiko word-tiedostona vaiko sekä että. Vaikeuksia asiaan tuo se, että en enää pysty lähettämään mitään kurssin nettisivun kautta, koska sivun mukaan minulla ei ole kirjoitustehtäviä enää jäljellä (vaikka kotitehtävän ohjeistus sanoo ihan muuta). Noin viikon odottamisen jälkeen sain dosentilta vastauksen: "En voi valitettavasti antaa kysmykseesi vastausta. Tarkistan vain materiaaleja. Ehkä sinun olisi parempi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun."

Just... No, minulla oli aikaisemmin vastaavanlaatuinen ongelma, jonka sain sitten ratkaistuksi itsekseni, joten ajattelin tehdä nytkin samalla tavalla. Nauhoitan kaikki tehtävät kasetille. Mutta pahus sentään: minulla ei ollutkaan enää kasetin lähettämiseen tarkoitettuja tyhjiä kuoria jäljellä. Ei siinä sitten auttanut kuin tilata instituutiolta uusi kuori, joka normaalisti tulisi viikossa postin kautta.

Siinä meni sitten taas viikon verran, kun sain sähköpostiini viestin (mahdollisimman sanatarkkaan käännettynä): "Vastauksena viestiinne ilmoitamme, että kasetin lähetyskuori ei vielä ole saapunut." Viestin muotoilu oli jotenkin outo, sillä Ruukaan ei oikein ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitettiin. Viestin nimittäin pystyi ymmärtämään myös niin, että minun lähettämäni kasetti ei ole saapunut... tai jotain... Oletettavasti kuitenkin yrittivät sanoa, ettei kuoria ole tällä hetkellä varastossa. Tosin ei sekään kovin vaikeata olisi ollut mainita. No jaa, päätin tilata uuden lähetyskuoren ihan vain varmuuden vuoksi....

Tänään tuli postissa lähetys, jonka oletin sisältävän tarvitsemani lähetyskuoren. Mutta ei. Sain kuoren sijasta normaalin kasetin (joka minulla jo on).




........








Oikeesti!! D:

Luuta ja rintsikoita

Kävin viime maanantaina juttelemassa lääkärille, että meikän vaivaisenluut ovat alkaneet muodostua vaivaksi, ja vieläpä kipeäksi sellaiseksi. Teini-iässä ne olivat vaivaisenluuni vain kosmeettinen haitta, mikä näkyi (ja edelleen näkyy!) mm. turhautumisena kenkäkaupassa, kun ei tahtonut oikeen mitkään kengät sopia jalkaan. Nyt kun ikää on tullut lisää, on kosmeettisen haitan lisäksi ilmennyt kipuja, jotka ovat pahimmassa tapauksessa hirveitä kramppeja.

Sain eilen sitten kirjeen, jossa todettiin, että seuraavan kuukauden puoleen väliin on varattu aika ortopedille. Olisi kiva kuulla ortopedin mielipide siitä, mitä näiden mun tassujen kanssa kannattaisi tehdä. Jännityksellä ja pelolla odotan lokakuuta...!

Olin eilen myös tosi reipas. Minun on pitänyt jo pidemmän aikaa täydentää rintaliivivarastoani kunnollisilla kestävillä perusliiveillä. Päätin siis pyörähtää keskustan Triumph-alusvaateliikkeessä. Pyöräillessäni keskustaan tein matkan aikana päätöksen, etten tällä kertaa käytä yhtäkään sanaa englantia, ellei ole aivan täysin pakko. Täytyy myöntää, että jänskätti ihan kiitettävästi. En nimittäin omasta mielestäni hallitse kieltä (vieläkään) mitenkään kovin hyvin.

Tällä kertaa lykästi! Myyjä oli suurin piirtein ikäiseni nainen, joka puhui äärettömän selkeää hollanti, eikä häntä tuntunut ollenkaan haittaavaan kaamea jännityksestä johtuva sönkötykseni. Hän osasi jopa sanoa, että normaalisti käyttämäni liivikoko oli minulle väärä(!) ja 85C muuttuikin 80D:ksi. Maksaessani ostoksia myyjä kyseli sitten hollannin opinnoistani ja oli kiinnostunut siitä, oliko hollanti mielestäni vaikea kieli. Totesin suurimmiksi kompastuskiviksi hollantilaiset sanonnat sekä poikaystäväni ja hänen perheensä murteen ymmärtämisen.

Poistuin liikkeestä hymyssä suin. Minä osaan!

Se tietää... eiku se...! Eiku, kysy tuolta!

Hollannin kielen alkeiden kurssi on paria silausta ja tenttiä vaille valmis. Ainakin niin toivon. Saisikin olla. On tämä ollut aikamoista säätämistä. Se on tullut todistettua, jälleen kerran, viimeisen viikon aikana.

Ennen viimeistä lukukappaletta (joka on kokeeseen valmistava kappale) halusin saada pois alta kaikki aikaisemmat, vielä lähettämättömät kotiläksyt (joita oli noin tusinan verran). Koska kotiläksyinä oli sekä word-tiedostolle kirjoitettavia että kasetille nauhoitettavia tehtäviä, päätin aloittaa homman kirjoitustehtävillä.

Tiedostot lähetetään kurssin tarjoamalle instituutiolle heidän kotisivujen kautta. Mennään "kotiläksyt"-osioon, klikataan halutun lukukappaleen koodi valikosta, liitetään siihen tiedosto omalta koneelta ja painetaan "Lähetä". Kun tietyn lukukappaleen kotitehtävät on lähetetty, kyseisen kappaleen koodi poistuu valikosta. Tässä vaiheessa mainittakoon, että valikossa ei siis näy kasetille nauhoitettavien kappaleiden koodeja.

Olin lähettänyt jo muutaman kappaleen tehtävät, kunnes huomasin, että olen jostain syystä hypännyt yli kappaleen 30. Ihmettelin sitä kovasti, koska olin varmasti kirjannut ylös ne kappaleet, jotka pitäisi kirjoittaa koneella. Otin esille kyseisen kappaleen kotiläksyt, joissa mainittiin selkeästi, että kappale pitäisi nauhoittaa kasetille. (Huvittavinta siinä oli vielä se, että ensimmäinen tehtävä oli sanelu, joka piti kirjoittaa ylös. Missä oli logiikka...?)

Päätin lähettää kysymyksen kurssin dosentille/opettajalle ja kysyä, kumminpäin minun nyt pitää nuo kotitehtävät tehdä, koska instituution kotisivuilla sanotaan yhtä ja kurssimateriaaleissa lukee toista. Vastaukseksi sain seuraavan viestin: 

"En löydä kirjoistani sitä, mitä kysymykselläsi tarkoitat. Pitäisikö sinun ottaa yhteyttä instituution asiakaspalveluun?"

Juu-u...Eipä siinä... Ajattelin vain, että kun kerta kappaleen tehtävät voi lähettää netin kautta, niin tehdään sitten niin. No, se toimi. Tehtävät tuli takaisin arvosanan kanssa. Tästä oli hyvä jatkaa sitten viimeisiin kappaleisiin, jotka piti saada nauhalle.

Sain pari ensimmäistä kappaletta nauhoitettua ihan moitteettomasti. Seuraavaa kappaletta tarkistaessani huomasin, että viimeisen tehtävän kysymyksiin en ollut vielä vastannut. Kysymykset perustuivat tekstiin, joka löytyi kappaleesta. Sain vastattua kahteen ensimmäisen kysymykseen, kunnes tajusin, että itse teksti loppui täysin kesken. Minulla oli vielä kolme kysymystä vastausta vailla, mutta puutteellisen tekstin takia en voinut viimeistellä tehtävää.

Ajattelin, että en tuhlaa aikaani lähettämällä netin kautta kysymyksiä, vaan otan tällä kertaa suoraan yhteyttä asiakaspalveluun, niin asia olisi nopeammin hoidettu. Puhelinta kouraan ja näpyttelemään asiakaspalvelun numeroa... Kun sain esitettyä asiani asiakaspalvelun tädille, sain vastauksesi, että "sinun pitää ottaa yhteyttä kurssia opettavaan dosenttiin".

........

-_-'

Ohi alkaa olla...

Matkalaukkuni näyttää vielä siltä, että joku olisi asentanut sen sisälle pienen pommin ja räjäyttänyt sen lennättäen sisällön ympäri huushollia (ja myös sen ulkopuolelle, oikeasti). Toisaalta, äidin mielestä tämä tapahtuu aina, kun tulen käymään: kassien kanssa sisääntulo, niiden laskeminen lattialle ja "PUFF!". Se on hieno efekti. Siitä huolimatta olen aina tervetullut. :D

 Mietin tässä just, että 3,5 viikkoa oli loppujen lopuksi aika pitkä aika tehdä vaikka mitä. Siitä huolimatta aika tuntui loppuvan kesken. Monta ihmistä jäi tapaamatta, mikä ei ollut tarkoitus, ja se harmittaa. Olihan mulla nuo suunnitelmat kirjattuna ylös, mutta kyllähän sen tiesi, että muutoksia niihin tulisi, ja niin tulikin.

Mutta siitä huolimatta olen kiitollinen niillekin, jotka ehdin näkemään. Nyt taas jaksaa jatkaa vähän lisää siellä kaukana poissa, kun sinne taas huomenna palaan.

Joo-o... Pihalla olis melkein pilvetön taivas ja olisi kivasti lämminkin. Haluaisiko joku tulla pakkaamaan mun matkalaukun?

Aikatauluja

En odottanut lämpimiä kelejä tai hyttysvapaata oloa. Odotin pääseväni käymään vanhassa kodissani, ja sinne myös pääsin. :) Saapumispäivän kruunasi saunaan käyminen. Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt jo aikamoinen tovi... iiks.

Mutta joo, tarkoitus olisi nyt kertoa, että missä olen menossa, milloin ja näin pois päin, että voisi paremmin sopia ihmisten kanssa treffejä. Olen nyt perjantaina menossa käymän Turussa äitini kanssa Keskiaikamarkkinoilla (siitäkin huolimatta, että Pekka Pouta lupasi lounaisosaan ukkosta). Sieltä oltaisiin tulossa sunnuntaina  päiväsaikaan.

Alkuviikosta olisi tarkoitus käydä isän luona ja olla siellä päivä tai kaksi. Tämän jälkeen käydään viettämässä päivä Jyväskylässä (lähdetään äidin kanssa heti aamusta todennäköisesti). Loppuviikosta olenkin sitten Saarijärven Lannevedellä larppaamassa.

Tässä tämän hetken tarkat suunnitelmat. Kolmesta viikonlopusta minulla on nyt buukattuna kaksi ja haluaisin viimeisen viikonlopun viettää Saarijärven seudulla ihmisiä tavatessa, ettei menisi ihan hektiseksi.

Minut saa (edelleen) parhaiten kiinni naamakirjasta, äidin kautta tai sitten s-postitse. :)

Nähdään!

Ja jaksaa..! Ja jaksaa...! Muista hengittää!

Tein jokin aika sitten vaihteeksi sen tutun lupauksen, että alkaisin kuntoilla enemmän. Tympäsi taas vaihteeksi se, että housut meinas puristaa masun tienoilta. 1,5 kuukautta sitten avuksi tuli HeiaHeia-sivusto, jonka avulla pystyn kirjaamaan kaikki enemmän ja vähemmän rankat treenit ja hyötyliikunnat. En ole pariin viikkoon ihan joka ikistä kävelyä tai koiranulkoilutusta kirjannut ylös, mutta ei se ole haitannut. Tähtään siihen, että treenattua tulisi ainakin neljä kertaa viikossa.

Mitään kovin virallisia treeniohjelmia en ole laatinut tai seurannut. Rutiineiksi ovat muodostuneet lenkillä käynti, jumppaaminen ja silloin tällöin kahvakuulan heiluttelu. Jumppaamisella en tarkoita, että heilusin miten sattuu jonkun jumppavideon ohjeistuksella. Päällisin puolin treenaan keskivartalon lihaksia, jotta nuo selkäkivut hellittäisivät.

Olen saanut myös inspiksen treenata punnerruksia. Tavoitteena olisi, että joskus pystyisin tekemään ns. miesten punnerruksia sujuvasti niin, että nenä käy melkein lattiassa (eikä niin, että kun koukistan käsiä muutaman sentin, rymähdän sen saman tien lattiatasolle makaamaan).

Inspiraatiota pitää yllä se, että oman tekemisen edistyminen on havaittavissa:
- jaksan hölkätä enemmän kuin normaalisti
- uskallan käyttää silloin tällöin isompaa kahvakuulaa
- ne vähän tiukat housut tarvitsevat tällä hetkellä vyötä


Tilasin tänään muutamia perusvaatteita ihan jokapäiväiseen tarkoitukseen. Huvittavaa oli huomata, etten ollut varma, minkä kokoinen olen nykyään.

Viisaudesta harmia

Kävinpä tuossa viime viikolla puolivuosikatsastamassa hampaani. Hollannissa tuntuu olevan tapana käydä hammaslääkärissä puolen vuoden välein, mikä on aikas jännä juttu. Suomessa kun kävin viimeksi hammaslääkärissä, mulle vaan todettiin: "On sulla tosi hyväkuntoiset hampaat. Tuu seuraavaan kontrolliin parin vuoden päästä." Siksi tämä hollantilainen käytäntö vähän kummastutti aluksi.

Viime syksynä oli ensimmäinen hollantilainen kontrollini, jolloin tsekattiin myös viisaudenhampaiden tilanne. Yksi oli vähän kiikun kaakun, että onko juuri puhkeamassa vaiko ei, muut olivat rauhallisemmalla tolalla. Toivoin hartaasti, ettei tilanne muuttuisi mihinkään.

Pari päivää ennen viime viikkoista kontrollia tsekkasin itse peilistä, että kyllä se yksi vihulainen siellä suun takaosassa on hiukan näkyvillä. Kun kontrolliin asti pääsin, ensimmäinen kommentti olikin, että eipä tuolle hampaalle ole tarpeeksi tilaa, että se on poistettava. Minulle annettiin lähete ja puhelinnumero sairaalaan leukakirurgille.

Äyh...! Pelkkä sana "kirurgi" tuottaa jo puistatuksia, ja että pitäisi vielä mennä sairaalaan koko hommaa varten...! En pidä kyseisestä laitoksesta. Nyyh.

No, kontrollia seuraavana päivänä yritin sitten soittaa ja varata aikaa. Sain hiukan epäröivältä kuulostavan vastauksen, että kyseinen osasto on kiinni ja aukeaa vasta maanantaina. Mene ja tiedä oliko lääkäri lomalla vaiko mitä... Ruu tosin ihmetteli, että miten paikka voi olla auki seuraavana maanantaina, koska kyseessä on "tweede pinksterdag" (toinen helluntaipäivä), joka on normaalisti kaikilla vapaapäivä. Päätin odotella sitten tiistaille, ennen kuin soitan uudestaan....

Mainittakoon tässä vaiheessa, kammoksun vieläkin jonkin verran hollanniksi puhumista, ja varsinkin erittäin tärkeät asiat, kuten hammaslääkärikäynnit, yritän suorittaa englanniksi, ettei mikään asiaan liittyvä jää minulta epäselväksi. Sain tänään soitettua osastolle ja esitettyä asiani englanniksi, että pitäisi tuo viisaudenhammas poistattaa. Päivämääräkin operaatiolle saatiin sovittua. Mutta sitten kun tuli vaihe, missä kysyttiin nimeä ja osoitetta, niin henkilö, jonka kanssa juttelin, vaihtoi keskustelun pelkäksi hollanniksi. Asiaa ei auttanut yhtään se, että yritin paniikissa tavata sukunimeni kirjaimia hollannin ääntämystavalla (olen ihan varma, että sekoitin pari kirjainta). Sekään ei auttanut, että kun kerroin osoitteeni, sitä ei löytynyt ollenkaan sairaalan järjestelmästä, vaikka kuinka selitin, että tämmöinen katu on olemassa. Yritin toistaakin kaikki numerot sun muut, mutta ei auttanut. Systeemi oli edelleen hukkateillä.

Koska asia meni niin monimutkaiseksi, tämä kyseinen henkilö yritti selittää, että kuulemma saan jonkin sortin kirjeen parin päivän sisällä, ja että kirjeen saatuani minun pitäisi varmistaa tuo aika, kun kerta ei systeemi pelitä. Tai jotain. Mene ja tiedä.

Apua.

Pitkä viikonloppu ja uusi peli

Helatorstailla on täälläkin pyhäpäivän status, joten Ruulle kyseinen päivä oli vapaapäivä. Mutta mikä parasta, sen pomo oli päättänyt, että firma pitää myös perjantainkin vapaana. Sen lisäksi Ruu oli ottanut raskaan työrupeaman päätteeksi itselleen vielä yhden ekstravapaapäivän. Sain siis nauttia muruseni seurasta kokonaiset viisi päivää, mikä oli ihan huippua! (ottaen siis huomioon, että normaalisti vietän päivät yksikseni)

Ruu osti kaiken lisäksi erään tietokonepelin nimeltä Diablo 3:sen. Siinä tapellaan pahoja helvetin mörköjä vastaan. Loppupahiksena on vähän isompi mörkö. Ja maailma pitäisi siinä samalla pelastaa. Että sillai.

Harmi vain, että mun pitäisi edelleen opiskella.... äyyyyh. :S

Hejahejahejahejaa..

Nyt ei tosin ole kyse Juicen Norjalaisesta villapaidasta, vaan heiaheia.com:sta, johon rekisteröidyin tuossa viime sunnuntaina. Heiaheia on sivusto, jonka avulla voit pitää kirjaa kaikista liikunnallisista tekemisistäsi. Merkintöjä on kävelystä juoksuun, kuntosalista joogaan sekä siivouksesta nurmikonleikkuun. Ajatus olisi, että tällä tavoin saisin lisää motivaatiota kuntoiluun ja itseni kunnossa pitämiseen.

Olen ikäväkseni huomannut parin viime päivän ajan, että stressaan siitä, kun tiedän stressaavani niin helposti ja niin monesta asiasta. Samalla idealla suutun siitä kun tiedän omaavani kamalan temperamentin. Ihan tyhmää.

Olen ollut ahkera!

Tänään oli pakko laskea ja tarkistaa, olenko pysynyt hollannin alkeiskurssin lukujärjestyksen mukaan aikataulussa. Opiskelutahdin pitäisi olla suurinpiirtein 1 opiskeltava kappale per viikko, ja kaiken kaikkiaan noita kappaleita on 40. Totta kai sitä oli alussa erittäin motivoitunut, kun postisetä toi ensimmäiset kurssimateriaalit, mutta parin ensimmäisen viikon jälkeen iski pieni (SUURI) pettymys: Koko opiskelu tapahtuu etänä. Ei yhtään kontaktiopetusta. Kaiken joudut opiskelemaan itseksesi. Jos kysyttävää tulee, voi lähettää kysymykset kurssin tarjoajaan, josta joku sitten vastaa parin päivän päästä (Tämä "pari päivää" tuntuu olevan aika laaja käsite, sillä pahimillaan voi vastauksen odottamisessa mennä toista viikkoa). Mutta jostain se motivaatio on kaivettava esiin, kun ei niitä tehtäviä mun puolesta kukaan muu tee, yhyy! D:

Pahimman motivaation puutteen aikana, mikä oli ennen kurssin puoltaväliä, oli viitisen kappaletta kurssia jäljessä, mikä kyllä oli aika helskutin paljon. Yhden viikon aikana yritin ottaa tuota välimatkaa kiinni edes joten kuten, ja siitä edespäin oli tarkoitus skarpata vähän enemmän.

Tämän päiväisen laskutoimituksen jälkeen huomasin yllättäen, että olen TÄSMÄLLEEN aikataulussa! Wohoo!! Se onkin sitten toinen asia, miten paljon olen tällä välin oppinut. Kielioppi on suhteellisen hyvin uponnut päähän, mutta sanoja tahtoo edelleen unohtua. Seuraava iso urakka, joka kohtapuoliin pitäisi aloittaa, olisi käydä läpi kurssin alkuosan materiaalit ja ottaa muistiin kaikki virheet ja muut epäloogiset asiat, joita kappaleita lukiessa on tullut vastaan. Jopa jotkut kappaleissa käytetyt sanat tuntuvat olevan vanhentuneita, ainakin Ruun mielipiteen mukaan.

Vähän on tullut semmoinen olo, että olisiko sittenkin pitänyt harkita niitä pedagogiikan opintoja kulttuurin opintojen ohelle...? Äh, jossittelu on ihan tyhmää!

Uuttavanhaalainattua... sinistä?

Sain käyttööni elämäni ensimmäisen ihka oman läppärin. Aikanaan ensimmäisen läppärini hommasin yhdessä pikkuveljeni kanssa joskus yläasteaikana. Siinä kävi tosin lopulta niin, että läppärin omistajuus siirtyi vähitellen enemmän ja enemmän veljeni käyttöön, sillä en ollut siihen aikaan vielä niin nörtti, että olisin kauheasti ymmärtänyt koneiden päälle. Se siitä härvelin yhteishuoltajuudesta.

Pienenä sivuhuomautuksena mainittakoon, ettei nykyinen läppärini täysin uusi ole. Poikakaverini Ruu päätti hommata itselleen uuden läppärin kaikkine herkkuineen, joten minä sain käyttöön hänen vanhan kannettavansa. Hän pitää sen verran hyvää huolta laitteistaan, että tämän vanhan kannettavan kuntoa voisi sanoa melkein uudeksi, tai ainakin erittäin hyvälaatuiseksi. Olen iloinen tilanteeseen, sillä käytin aikaisemmin pääosin Ruun pöytäkonetta, joka hienoista ominaisuuksista huolimatta meni aina silloin tällöin tilttiin ilman kunnon syytä.

Olen iloinen myös siitä, että nyt voin oikeasti istua jossain muuallakin kuin tietokonepöydän ääressä. Sen jälkeen, kun saimme Ruun kanssa järjestettyä huonekalut olohuoneeseemme, hän siirtyi läppärinsä kanssa sohvalle nauttimaan elosta, olosta ja pelaamisesta. Sohvalla istuminen kun oli niin paljon mukavampaa. Itse jouduin kököttämään nurkassa pöytäkoneen ääressä, mikä oli usein minusta tyhmää, koska jouduin istumaan koko ajan selin Ruuhun. Mutta nyt pääsee istumaan murusen viereen. Nyt sitten dataillaan vierekkäin, hah!

Voi ehkä vaikuttaa tyhmältä iloita siitä, että voi datailla jossain muualla kuin nurkassa. Mutta itse olen asiasta kovin iloinen. Ihan siitäkin syystä, koska se nurkkaus, jossa Ruun pöytäkone edelleen sijaitsee, on ajoittain aika pimeä, mikä teki koneen ääressä istumisesta tosi tympeää.

On vaihteeksi tullut kökittyä sisällä normaalia enemmän johtuen ulkoilmakeleistä. Melkein viikon verran on ollut mahdollista leikkiä pihalla Maija Poppasta ilman, että tarvitsisi sateenvarjoa. Sen verran kovat puhurit on täällä alavilla mailla.

Uusi läppärini ei muuten ole sininen, vaan musta punaisine reunuksineen. Aikas cool.

Girl power!

Tässä muutaman päivän sisällä olen huomannut kuuntelevani yhä enemmän ja enemmän Värttinää (ne, jotka eivät nyt ole sattuneet tulemaan tämän yhtyeen kanssa kohdakkain, voivat lukea Värttinästä vaikka täältä). Minulla on hyvin hataria muistikuvia siitä, että äitini olisi soitattanut silloin tällöin Värttinää minun ollessani vielä pieni taapero (äitini soitatti Värttinän lisäksi paljon muutakin hyvää musiikkia, kuten Mikko Kuustosta, vuosikymmenten takaisia englanninkielisiä ikivihreitä sekä Freud Marx Engels & Jungia). Muistan joitakin Värttinän vanhoja kappaleita, mutta nimimuistini on laulujen suhteen erittäin surkea, enkä ole niitä vielä ainakaan youtubesta löytänyt.

Hassua minusta on se, etten ole aikaisemmin nuoruus- ja aikuisiällä (tai no... minä kyllä edelleen pidän itseäni ihan kersana, jos täytyy myöntää) mitenkään erityisemmin fanittanut kyseistä kokoonpanua. Parempi sanavalinta olisi varmaan, että en ole aikaisemmin kiinnittänyt bändiin huomiota. Olin kyllä tietoinen Värttinän olemassaolosta, mutta se jäi siihen.

En edes tiedä, mistä Värttinä-kipinä lähti. Minulla on joskus tapana etsiä youtubesta silloin tällöin lauluja ja/tai yhtyeitä, jotka tulevat sattumanvaraisesti minulle mieleen. Silti en muista, miten päädyin kuuntelemaan jotain Värttinän laulua. Ja sitten piti kuunnella seuraava Värttinän laulu... ja seuraava... ja seuraava...

Ihannoin sitä energiaa ja tunteita, jotka ovat niin helposti löydettävissä Värttinän laulajien Susanin, Marin ja Johannan laulannassa. Enkä pysty olla laulamatta mukana! Laulamisesta tosin tekee ihan hitusen haastavaa se, ettei karjalan murre oli mitenkään kauhean tuttua (siitäkään huolimatta, että äitini puolen isovanhemmat ovat lähtöjään Koiviston saarilta, jotka kuuluvat nykyään sen Venäjän puoleiseen Karjalaan).

Tykkään, tykkään ja kovasti tykkään Värttinästä.

Täytyy myöntää, että koti-ikävää Värttinän kuunteleminen ei kyllä helpota. Onneksi kesäkuun loppuun ei ole aikaa kuin kolmisen kuukautta.

Sataa sataa ropisee...

.... tai sitten on vain muuten ollut kovin pilvistä kylmän tuulen kera. Ihan tyhmää. :(

Sen verran luontoäiti osasi kuitenkin antaa myöten juuri sillä hetkellä, kun meille saapui vieraita kaukaa Suomesta. Edes muutaman päivän ajan oli oikein pirtsakka keli, vaikka muutama isompi pilvenhattara yritti meitä uhkailla.

Ne hattarat onnistuivat uhkailuissaan sitten sen jälkeen, kun vieraat oli saateltu juna-asemalle kohti kotimatkaa.

Olen aivan varma, että nämä sateet ovat minun syytäni! Mitäs menin muutama viikko takaperin hihkumaan suomalaisille perheenjäsenilleni ja tuttavilleni, kuinka sitä onkaan jo voitu ottaa aurinkoa takapihan nurmikolla bikinit päällä.

Ei tullut koputettua puuta. Oppiipahan.

Jäätymispisteessä

Tällä kertaa ei puhuta kylmästä kelistä. Ehei, Hollannissa kesä on melkein täydessä vauhdissa (tosin Suomessa kuulemma takatalvi yllätti kulman takaa).

Tarkoitan jäätymisellä sitä, kun ei saa sanottua mitään, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä se ole kovin kivaa.

Poikakaverini sukulainen täytti vuosia ja hänen synttäreitään vietettiin viime sunnuntaina. Vain muutama ihminen koko lähisuvusta kykenee puhumaan englantia sujuvasti. Tästä syystä poikaystäväni suku keskustelee enimmäkseen keskenään, joten olen suurimman osan juhla-ajasta omissa oloissani.

Tällä kertaa yksi näistä sukulaisista kysyi minulta hollanniksi, miten hollanin kielen opiskelu sujuu. Olin häkeltynyt minulle osoitetusta yhtäkkisestä kysymyksestä ja yritin kuumeisesti keksiä tarpeeksi monipuolista ja "kirjavaa" vastausta. Sain kehiteltyä joten kuten muutaman fraasin, jotka kuulostivat ihan hyviltä omassa mielessäni. Aukaisin suuni, jotta voisin vastata ääneen....

"Hitaasti."

Yksi vaivainen sana. Sen jälkeen ei kuulunut mitään muuta.

Oli raivoissani. Omalle itselleni siis. Varmasti olisin voinut sanoa enemmän, mutta kun ei! En vain uskaltanut. Siinä mielessä on tyhmä olo, sillä poikakaverini kanssa pystyn puhumaan jo suhteellisen hyvin hollanniksi, vaikka välillä takeltelenkin (etenkin artikkeleiden käytön ja sanojen taivutusten kanssa).

Varmaan sitä pelkää, että muut nauravat jos ja kun teen virheitä, tai että kuulostan typerältä. Tiedän kyllä itsekin, että tuollaiset pelot ovat naurettavia ja niistä pitäisi päästä yli. En vain itse osaa niitä pelkoja heittää mäkeen. En ainakaan vielä.

Hollannin opiskelu jatkuu. Mielestäni luen jo aika sujuvasti yksinkertaisia tekstejä ja dialogeja hollanniksi. Jostain vahvuudesta en aio luopua, vaikka muut osa-alueet ovatkin takkuavaa sorttia.

Kotiutumista ja pyöräilyä

Ahdistava arki hellitti otettaan, kun pääsimme Ruun (poikaystäväni lempinimi, kun puhumme hänestä äitini kanssa. Taipuu paremmin suomen kielelle) kanssa vapaalle. Vihdoin ja viimein, nimittäin irtiotto oli tarpeessa kummallakin.

Viikko vietettiin pienessä Humberside-nimisessä pitäjässä Englannissa mukavan ystäväpiirin kanssa. Ja kuulemma kyseisestä paikasta on noin puolen tunnin ajomatka paikkaan, jossa suurin osa Emmerdalen kuvauksista pidetään. Yhyy! Olisin niiiiiiiin halunnut nähdä kyseisen paikan!

Siitä on nyt muutama päivä, kun palattiin takaisin Hollantiin. Itseäni harmitti suuresti passintarkastus. Ruun passin tarkastunut virkailija toivotti hänet tervetulleeksi kotiin, minulle hän totesi vain "kiitos", vaikka Hollanti on nykyisin minunkin kotini. Tai ainakin yrittää olla. No... mistäpä virkailija sen olisi voinut tietää, kun ei katsonut passia sen tarkemmin. (Minulla on nykyään passissa tarra, joka käsittääkseni antaa minulle luvan oleilla maassa rajattomasti.)

Sunnuntai meni vielä reissusta tokkeentumisessa. Tänään päätin sitten mennä ensimmäistä kertaa ihan itse kaupungille, ja vieläpä pyörällä! Minulla on edelleen pieni pelko pyöräilyä kohtaan (siis Hollannissa, en tarkoita Suomessa pyöräilyä). Ensimmäisiä kertoja Hollannissa käydessäni suurin uhkani olivat hurjaa vauhtia ajavat pyöräilijät, joille on pitkälti kyllä merkitty omat tiensä. Mutta silti en tahdo muistaa pitää silmiäni tarkkaavaisena.

En ole vielä nähnyt mielestäni yhtään tavallista pyöräilijää, joka käyttäisi pyöräilykypärää. Käytän sanaa tavallinen siksi, koska olen nähnyt urheilun vuoksi pyöräileviä pyöräilijöitä, joiden vakiovarusteisiin kypärä kuuluu. Toisaalta en kyllä ihmettele asiaa. Pyöräilijöiden lisäksi ainakin puolet skootterin käyttäjistä eivät käytä kypärää. Lain mukaan alle 25 km/h (toivon mukaan muistan tuon luvun oikein) vauhtia kulkeva skootteri tai mopedin tapainen ei velvoita kuljettajaa käyttämään kypärää. Silti olen nähnyt todella monta skootteria, jotka ovat varmasti kulkeneet kovempaa kuin tuon luku 25, ja siitä huolimatta kypärää ei ole näkynyt. Riskaapelia touhua minusta... Olen saanut muutaman pitkän katseen käyttäessäni kypärää tavallista pyörää ajaessani, mutta en välitä. Käytän sitä mielelläni suojellakseni pollakultaani.

Kesä on tullut, ihan näin mainittakoon. Ensimmäinen päivä tänä vuonna, kun olen pihalla nauttimassa auringosta bikinit päällä. Tykkään!

Ei ole juuri nyt tarvetta

Tai ei muuten voida auttaa. Nuo tutut vastaukset eivät enää shokeeraa niin pahasti kuin muutama kuukausi sitten. Semmoiseenkin varmaan lopulta turtuu.

Onneksi niin.

Ei kai tätä työnetsimisen tuskaa muuten jaksaisi, jos ei edes hiukan ala tottua ainaisiin "sorry, no can do"-vastaanottoihin.

Näin eilen kevään ensimmäisen leppäkertun.

Ja nyt kutsuu kahvakuula ja ulkona auringonpaiste.