Ruusuja mutta myös risuja (piikkien kera)

Mun oli tarkoitus kirjoittaa eilen mun kuntoutumisesta, mutta teen sen nyt tänään. Jos olisin kirjoittanut tekstin eilen, olisi se ollut täysin positiivinen. 

Keskiviikon terapiasessiossa otin nimittäin ensimmäiset hölkkäaskeleeni juoksumatolla. En pysty sanoin kuvaamaan sitä fiilistä, kun sessio oli ohi. Luulin nimittäin, etten pystyisi ottamaan juoksuaskelia vielä pariin viikkoon, mutta mitä vielä! Hölkkäsin yhteen menoon melkein 10 minuuttia ilman, että jalkaa olisi hirveämmin koskenut tai pistellyt. Tästä innostuneena (sekä minä että terapeutti) mun pitäisi käydä hölkkäämässä päivittäin edes vähäisen. Seuraava iso tavoite olisi sitten saada jalkaan niin paljon voimaa, että pystyisin taas hyppäämään. Se nimittäin tuikkasee vielä aika ikävästi jalkaan.

Kävin siis eilen tekemässä yhdistetyn kävely- ja hölkkälenkin, joka menikin suhteellisen mukavasti ottaen huomioon, että asfaltilla lenkkeily on niin erilaisempaa kuin että tekisi saman juoksumatolla. Jalkaankaan ei hirveämmin sattunut. Lihakset olivat vaan tosi hellänä.

Edellä mainitsemat jutut olisin siis kirjoittanut eilen. Nyt lisään tähän loppuun asian, jonka nimeän takapakiksi.

Todennäköistä on, että koska hölkkäily on vielä niin uusi juttu mun uudelle kropalle (uusi jalan muoto vaikuttaa myös muualla kehossa), niin mulla on keskikropan lihakset olleet vähän jumissa, ja tämä kostautui tänään jalkaprässissä: mulla ei ollut asento täysin kohdillaan ja jokin alaselän lihaksista teki pienen niksahduksen.

En pysty sanoin kuvamaan, miten paljon mua suututti. Mä olin ehtinyt edistyä jalan suhteen ihan huimasti näiden parin viikon aikana, ja sitten yks kaks pamahtaa selkä.

Kotiin tullessani otin esiin särkylääkkeet ja geelipussit, joita lämmitän tälläkin hetkellä. Taitaa jäädä tämänpäivän siivoukset tekemättä...

.....#¤#¤%#¤% kun kyrpii.

Pulpul ja varpahia

Ruu oli viime vuonna hommannut rannekkeen (jota käytämme yhdessä) paikalliseen uimahalliin, ja koska jalkani on jo tokkeentunut sen verran hyvää vauhtia, että päätettiin eilisaamuna lähteä polskimaan. 

Suurella ilolla polskin menemään altaassa sammakko-rinta-koiruli-tyylinäytteellä. Kyllä sitä potkiessa vielä huomaa, että täytyy pitää ajatus mukana mm. ojentaessa nilkkaa. Mutta kokonaisuudessaan tuntui aivan hirveän hyvältä päästää liikkumaan niin, että huomasi hengästyvänsä. Varmaan menen tässä joku päivä tällä viikolla ihan itsekseni pulikoimaan.

Kävelemässä käyn toki edelleen. Päivä päivältä yritän saada lenkkejäni pidennettyä, ottaen toki huomioon kivunsietorajat. Vähän ne askeleet saavatkin sattua, mutta siitä huolimatta yritän pitää askeleet oikeaoppisina välttäen turhia "kiertoja".

Treenaan myös päivittäin päkiöille nousua eli toisin sanoen varpailla seisomista. Huomaa kyllä, että oikean puolen päkiä- ja reisilihakset ovat vielä aika heikot ja väsyvät tosi nopeasti. Mutta päivä päivältä tuntuu myös vähemmän kipua jalassa. Ei mitään suuria hyppäyksiä, mutta pienen pieniä edistysaskelia.

Ja askelista tuli mieleen, onnistuin tänään tekemään ensimmäisen askeleen varpaillani! ....tein sen tosin taaksepäin, koska se oli paaaaljon helpompaa, mutta silti. :) :)