Kuvailu

Kun yksi kannustava potku takapuoleen ei aina riitä.

10. huhtikuuta 2013

Elefanttitöppönen

Lauantain kaatumisesta huolimatta kaikki näytti olevan kunnossa, kun kipsi eilen poistettiin. Vähän kammoksuen kyllä odotin, että mitä sieltä kipsin alta paljastuu. Jalka näytti minusta suht koht hyvältä. Turvoksissahan tuo on aikas reippaastikin, mutta sehän oli odotettavissa. Isoin yllätys minulle olivat itse leikkausarvet, sillä minusta ne olivat paljon siistimmät, mitä uskalsin odottaa. Sain myös nähdä röntgenkuvan jalastani, joka oli otettu leikkauksen aikana (ainakin näin oletin, sillä itselläni ei asiasta ollut mitään muistikuvaa). Minä jotenkin kuvittelin, että ne ruuvit olisivat olleet pienemmät, mutta ne olikin hirmu pitkät!





Päivisin käytän jalassa eräänlaista tukisukkaa (no, ei se kyllä varsinaisesti mikään sukka ole kun kummassakin päässä on reikä), jotta tuo turvotus pikkaisen helpottais. Sen lisäksi minulla on sellainen hassu paksupohjainen kenkä suojaamassa jalkaa, kun kipsi on poissa.

Isoin muutos on se, että jalka tuntuu paljon kevyemmältä. Inhottavinta kipsin kanssa oli se, että se oli sen verran raskas, että esim. nukkuessa oli vaikea löytää hyvää asentoa, sillä kipsi painoi jalkaterää todella ikäviin asentoihin.

Nyt minulla on myös lupa koskettaa jalalla maata, jee! Tosin tämä pitää tapahtua ainoastaan istualtaan, eikä jalalle saa laittaa ollenkaan painoa. Parin viikon päästä voin kokeilla tätä samaa pienen painon kera.

Ensimmäinen ilman kipsiä nukuttu yö meni tosi hienosti. Edelleen pidän jalkaa kohotettuna, mutta hyvän nukkumisasennon löytymiseen ja jalan tukemiseen ei tarvinnut kuluttaa enää sitä puolta tuntia. :D

Nukkumaan mennessä otan tukisukan ja kengän pois, mutta laitoin varmuuden vuoksi jalkaan ihan tavallisen sukan, etteivät tikit ottaisi kiinni kankaaseen. (Tikkejähän ei otettu pois, sillä ne ovat itsestään sulavia).


Ei tarvitse säikähtää tuota jalan punaisuutta. :D Se on ainetta, jota kirurgi käytti jalan puhdistamiseen leikkauksen aikana. Turvotuksesta huolimatta ero vasempaan jalkaan on huomattava. Kyllä siitä vielä hyvä ja nätti jalka tulee!

2 kommenttia:

  1. Huh! Aika hurjan näkönen, mut hienoa et kaikki meni hyvin. Terkkuja Yokohamasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinkin kun tuo ukkovarvas on melkein kaksin verroin suurempi tuohon toiseen verrattuna. :D

      Toivottavasti sulle tulee hyvä opintoreissu Japanissa! Oon käyny kattomassa sun kuvia, ihan mielettömän hienoja ovat. :3

      Poista