Jalasta ja vähän muustakin

Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut vähän yhtä sun toista, etenkin terveyteen liittyen. Olen sen verran hyvin palautunut, että viimeinen fysioterapiasessioni oli melkein pari viikkoa sitten: Terapeutti kysyi silloin, miten edellinen viikko oli mennyt, ja kun kerroin juoksemisen ja hyppimisen sujuvan mainiosti, hän kysyi, että tarvitsenko enää häntä. Otin tiedon vastaan sekä iloiten, mutta myös hiukan suru puserossa. Totta kai olin iloinen, että olen kuntoutunut n. 1,5 kuukaudessa näinkin hyvin, mutta toisaalta taas pidin viikkottaisista tapaamisista terapeutin kanssa (kun en muuten oikein tapaa ihmisiä).

Mutta eipä siinä. Reippaasti olen yrittänyt mennä lenkille samaan tahtiin kuin ennenkin. Pari kertaa olen yrittänyt tehdä sprinttejäkin, mutta ne tuottavat jalkaan vielä kipua ihan siitä syystä, että leikatun jalan kenkä "hölskyy" jalassa. Tarttis kyllä uudet kengät, mutta kun jalat ovat täysin eri kokoa, niin vähän vaikea on lähteä mitään ostamaan. (Ennen leikkausta en muutenkaan ole löytänyt täältä kenkiä itselleni, kun ovat pirskatti vie niin kapeita. :-( )

Viime viikon loppupuolen treenamista haittasi tosin se, että sain allergisen  reaktion - hunajamelonista! Mulla ei ikinä ennen ole ollut ruoan kanssa mitään vakavampia terveydellisiä ongelmia ja olen aika hyvin pystynyt syömään kaikenlaista, niin tämä tuli yllätyksenä. Yhtenä iltana Ruun isä oli ostanut jälkiruokamielessä hunajamelonin. Kun olin syönyt loppuun melonisiivuni, kurkkua ja kieltä alkoi samantien kutittamaan ja polttamaan todella ikävästi ja yön aikana meni röörit ihan tukkoon. Seuraavana aamuna kurkku oli edelleen arka ja nokka vuoti kuin Niagaran putoukset. Ajattelin tosin ensin, josko flunssa oli yllättänyt. Toisaalta halusin varmistaa, oliko kyseessä allerginen reaktio, niin syötiin sunnuntai-iltana verkkomelonia (läheinen hedelmä hunajamelonin kanssa). Minulle riitti pelkästään yksi siivu: taas meni röörit tukkoon. Nyt osaan ainakin välttää kyseistä hedelmää hyvällä syyllä.

Mutta nyt se tärkein asia! Kävin taas kontrollissa sillä samalla lääkärillä, joka leikkasi tuon jalkani ja sovittiin, että jalkani leikattaisiin noin puolentoista kuukauden sisällä. Anestesialääkärin juttusille pääsen jo tänä perjantaina. Ainut ero viime kevääseen oli se, etten suoraan pystynyt vaikuttamaan leikkauspäivämäärään. Ehkä niillä on nyt ruuhkaa tai jotain.... Mutta leikkaus on kuitenkin varma juttu, ja olen siksi tyytyväinen. En ole edelleenkään pystynyt suunnittelemaan yhtään mitään isompaa asiaa (kuten Suomeen matkustamista), ennen kuin tämä jalkaprojekti on kokonaisuudessaan ohi.

Loppukevennys: Tämä samainen lääkäri naureskeli sitä, että kun täällä on niin vähän suomalaisia, että pystyn ihan rauhassa kiroilemaan suomeksi niin paljon kuin huvittaa eikä kukaan tajua mitään. Tämä lääkäri myös kiroili suomeksi samalla kun hän tutkiskeli mun jalkaa. Miten onkaan niin, että suomesta jää ensimmäisenä mieleen juuri kirosanat? :D

P.S. Jos ihmisillä on aikomusta matkustella jonnekin päin Eurooppaa ja kohteena sattuisi olemaan Hollanti, meillekin voi tulla. :)