Ohi alkaa olla...

Matkalaukkuni näyttää vielä siltä, että joku olisi asentanut sen sisälle pienen pommin ja räjäyttänyt sen lennättäen sisällön ympäri huushollia (ja myös sen ulkopuolelle, oikeasti). Toisaalta, äidin mielestä tämä tapahtuu aina, kun tulen käymään: kassien kanssa sisääntulo, niiden laskeminen lattialle ja "PUFF!". Se on hieno efekti. Siitä huolimatta olen aina tervetullut. :D

 Mietin tässä just, että 3,5 viikkoa oli loppujen lopuksi aika pitkä aika tehdä vaikka mitä. Siitä huolimatta aika tuntui loppuvan kesken. Monta ihmistä jäi tapaamatta, mikä ei ollut tarkoitus, ja se harmittaa. Olihan mulla nuo suunnitelmat kirjattuna ylös, mutta kyllähän sen tiesi, että muutoksia niihin tulisi, ja niin tulikin.

Mutta siitä huolimatta olen kiitollinen niillekin, jotka ehdin näkemään. Nyt taas jaksaa jatkaa vähän lisää siellä kaukana poissa, kun sinne taas huomenna palaan.

Joo-o... Pihalla olis melkein pilvetön taivas ja olisi kivasti lämminkin. Haluaisiko joku tulla pakkaamaan mun matkalaukun?