Luuta ja rintsikoita

Kävin viime maanantaina juttelemassa lääkärille, että meikän vaivaisenluut ovat alkaneet muodostua vaivaksi, ja vieläpä kipeäksi sellaiseksi. Teini-iässä ne olivat vaivaisenluuni vain kosmeettinen haitta, mikä näkyi (ja edelleen näkyy!) mm. turhautumisena kenkäkaupassa, kun ei tahtonut oikeen mitkään kengät sopia jalkaan. Nyt kun ikää on tullut lisää, on kosmeettisen haitan lisäksi ilmennyt kipuja, jotka ovat pahimmassa tapauksessa hirveitä kramppeja.

Sain eilen sitten kirjeen, jossa todettiin, että seuraavan kuukauden puoleen väliin on varattu aika ortopedille. Olisi kiva kuulla ortopedin mielipide siitä, mitä näiden mun tassujen kanssa kannattaisi tehdä. Jännityksellä ja pelolla odotan lokakuuta...!

Olin eilen myös tosi reipas. Minun on pitänyt jo pidemmän aikaa täydentää rintaliivivarastoani kunnollisilla kestävillä perusliiveillä. Päätin siis pyörähtää keskustan Triumph-alusvaateliikkeessä. Pyöräillessäni keskustaan tein matkan aikana päätöksen, etten tällä kertaa käytä yhtäkään sanaa englantia, ellei ole aivan täysin pakko. Täytyy myöntää, että jänskätti ihan kiitettävästi. En nimittäin omasta mielestäni hallitse kieltä (vieläkään) mitenkään kovin hyvin.

Tällä kertaa lykästi! Myyjä oli suurin piirtein ikäiseni nainen, joka puhui äärettömän selkeää hollanti, eikä häntä tuntunut ollenkaan haittaavaan kaamea jännityksestä johtuva sönkötykseni. Hän osasi jopa sanoa, että normaalisti käyttämäni liivikoko oli minulle väärä(!) ja 85C muuttuikin 80D:ksi. Maksaessani ostoksia myyjä kyseli sitten hollannin opinnoistani ja oli kiinnostunut siitä, oliko hollanti mielestäni vaikea kieli. Totesin suurimmiksi kompastuskiviksi hollantilaiset sanonnat sekä poikaystäväni ja hänen perheensä murteen ymmärtämisen.

Poistuin liikkeestä hymyssä suin. Minä osaan!